23.11.2023 Helsingin kaupungintalolla järjestettiin Hyvät väestösuhteet- hankkeen päättäjätilaisuus, jossa kuultiin väestösuhteiden tilasta Helsingissä ja pohdittiin hyviä väestösuhteita tulevaisuudessa.
Inkerikeskus ry:tä ovat edustaneet toiminnanjohtaja Vesna-Laine Huttunen ja venäjänkielisten osalta tiedonkeruutta toteuttanut Elena Zaikina.
Hyvät väestösuhteet -hanke on jatkoa Hyvät väestösuhteet- pilottihankkeelle.
Pilottihanke yhdessä kymmenien järjestöjen kanssa toteutti vuonna 2022 ja keväällä 2023 tiedonkeruutilaisuuksia väestösuhteiden tilasta noin 20 paikkakunnalla oman kielisinä eri väestöryhmille.
Helsingissä tietoa on kerätty venäjäksi, viroksi, englanniksi ja somaliksi.
Tilaisuuksiin osallistui yhteensä 269 henkilöä. Järjestäjät: Inkerikeskus Ry, Suomen somalialaisten liitto, Think Africa ja Soome Eesti Noored.
Elena Zaikina on toteuttanut tiedonkeruutilaisuudet viidessä ryhmässä (yht.56 hlöä) Inkerikeskuksessa syksyllä 2022 ja esittänyt Hyvien väestösuhteiden edistäminen- päättäjätilaisuudessa venäjänkielisten kokemuksia, havaintoja ja näkemyksiä liittyen osallisuuteen, asenteisiin, turvallisuuden tunteeseen ja vuorovaikutukseen Helsingissä.
Tiedonkeruutilaisuuksissa esille nousseet aiheet muodostavat kuvan siitä, mitkä aiheet ovat
keskeisiä hyvien väestösuhteiden kannalta Helsingissä. Tämä keskustelutilaisuus oli suunnattu paikkakunnan päättäjille ja kuntalaisille.