Ohjaus- ja tukipiste-projekti

Projekti päättyi vuonna 2020.

Ohjaus- ja tukipiste-projekti aloitti toimintansa tammikuussa 2018. Projektin kohderyhmänä ovat maahanmuuttajat, erityisesti venäjän ja vironkieliset työikäiset TE- toimiston asiakkaat ja heidän perheenjäsenensä, joiden työkyky on heikentynyt ja työelämään paluu on vaikea erilaisista sosiaalisista syistä. Kohderyhmäksi lasketaan myös yli 50 vuotta täyttäneet viron- ja venäjänkieliset, jotka ovat jääneet kotoutumislain ulkopuolelle ja joilla on verkostojen ja sosiaalisten kontaktien puute. Omassa toiminnassa projekti käyttää ryhmä- ja vertaistukimenetelmiä. Ryhmät muodostetaan pääkaupunkiseudulla asuvista asiakkaistamme, joita yhdistää ohjaus- ja tukitarve, saman tasoinen suomen kielen taito ja tietokoneen käyttöosaamattomuus.

Toimintamuodot rakentavat kokonaisuuden, jossa asiakas etenee ja kehittää omaa osaamistaan, virittää motivaatiota, saa tarvittavia tietoja ja vahvistaa sosiaalisia toimintakykyjä. Toimintamuodot tukevat toinen toistaan ja lopputuloksena on kohderyhmän aktiivisuus, yksilön ja koko perheen hyvinvointi, työllistämisprosessin käynnistäminen tai työssä pysyminen. Sen jälkeen kun asiakkaamme omaksuvat uudet taidot ja tiedot projektimme toiminnan puitteissa he saavat mahdollisuuden siirtyä asiakkaaksi yhteistyökumppaneidemme palveluihin, esim. TE-toimiston työllistämishankeihin, joiden tavoitteena on asiakkaiden pääsy töihin tai pitkäkestoiseen koulutukseen.

Tiedustella paikasta valmennusryhmissä voi puhelimitse:

Oksana Tikka

puh. 050 373 4348

Galina Kulaeva

puh. 040 053 1285

tai alla olevalla lomakkeella:

    Lomakkeella annetut tiedot tallentuvat Ohjaus- ja tukipiste projektin asiakasrekisteriin.


    XXXXX

    Seuraava Työelämänvalmennuskurssi Ohjaus -ja tukipiste projektin puitteissa alkaa 8.09.2020 klo 9.30. Kurssi kestää kolme viikkoa. Osallistuminen kurssiin on sitoutuva.

    XXXXX

    Työelämänvalmennuskurssi

    Seuraava Työelämänvalmennuskurssi Ohjaus -ja tukipiste projektin puitteissa alkaa 26.05.2020 klo 9.30. Kurssi kestää kolme viikkoa. Osallistuminen kurssiin on sitoutuva. Koulutusohjelmaan saattaa tulla muutoksia.



    XXXXX

    Tapaaminen SEURE HENKILÖSTÖPALVELUT Oy:n edustajan kanssa on peruttu COVID 19- koronavirustilanteen takia.

    Hyvät asiakkaamme!
    18.03.2020 klo. 10.00

    Ohjaus ja tukipiste projekti järjestää tapaaminen SEURE HENKILÖSTÖPALVELUT Oy:n edustajan kanssa, joka kertoo omasta organisaatiosta, monipuolisista ja joustavista työmahdollisuuksista kuten keikkatyöstä, sijaisuuksista, osa-aikatyöstä, sekä määräaikaisista   työsuhteista.
    Tervetuloa!


     

    XXXXX

    Työelämänvalmennuskurssi

    Seuraava Työelämänvalmennuskurssi Ohjaus -ja tukipiste projektin puitteissa alkaa 17.09.2019 klo 9.30. Kurssi kestää kolme viikkoa. Osallistuminen kurssiin on sitoutuva.Kurssin aikataulu ja koulutusohjelma on esitetty taulukossa. Koulutusohjelmaan saattaa tulla muutoksia.


    XXXXX

    Huomio!

    Inkerikeskus  järjestää tapaamisen Seure Henkilöstöpalveluyrityksen edustajan kanssa 23.05.2019 klo 13.00.

    Samana päivänä on rekrytapahtuma Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n yksikkö Iiris Pron edustajan kanssa. Tapaaminen on klo 13.40.

    Tapaamisissa kerrotaan mahdollisuuksista työpaikan saamiseen, mm aktiivimallia käyttäen.

    Tervetuloa Inkerikeskukseen!

    Torikatu 3, 00700 Helsinki/Malmi


    XXXXX

    Seuraava Työelämänvalmennuskurssi Ohjaus -ja tukipiste projektin puitteissa alkaa 07.05.2019 klo 9.30. Kurssi kestää kolme viikkoa. Osallistuminen kurssiin on sitoutuva.

    Yhteistyökumppanit

    Inkerikeskuksen Ohjaus- ja tukipiste projektin puitteissa järjestettiin tapaaminen Valo-valmennus asiantuntija Lotta Hällström kanssa. Kurssilaiset saivat paljon hyödyllistä tietoa Valo-valmennuksesta, jonka avulla voi valmentautua suorittamaan ammatillisten tutkintojen osia tai jopa ammatillista tutkintoa kokonaan työvalmennuksen aikana.  www.valo-valmennus.fi

    Hyvä alku

    14.03.2018 14:55

    Huomenna on Ohjaus- ja tukipiste projektin kuudesta suunnitteluista ryhmätoiminnan kokonaisuudesta ensimmäisen pilottiryhmän lopputilaisuus. Elämäntapahallinta 50 + ja Työelämänvalmennusryhmät ovat opiskelleet kuusi viikkoa ja osallistujien aktivisuus lisääntyi huomattavasti! Kiitos kaikille luennoitsijoille ja yhteistyökumppaneille! Tuloksina on esim. yhden osallistujan työllistyminen avoimille työmarkkinoille ja yhden henkilön VALMA- kurssin opiskelijaksi hyväksyminen! Osallistujien suomen kielen parantamiseksi on avattu uusi ammattisanastopainotteinen kurssi.

    Seuraavat ryhmät kokoontuvat viikolla 12 ja edessä on kuuden viikon mielenkiintoinen opiskelujakso!


    XXXXX

    Huomio!

    26.02.2018 20:24

    Inkerikeskuksen Ohjaus-ja tukipiste -projekti järjestää tapaaminen VMP Varamies henkilöstöpalveluyrityksen edustajan kanssa 01.03.2018 klo 10.00.

    Samana päivänä on rekrytapahtuma työnantajan Real Clean Finland Oy:n Tea Tolvasen kanssa. Tapaaminen on klo 11.30.

    Tervetuloa!