Valokuvanäyttely Suuria unelmia

27.10.2022 Malmitalon Galleriassa on avautunut uusi valokuvanäyttely: Suuria unelmia – tarinoita suomalaisista, jotka muuttavat maailmaa. Suuria unelmia -valokuvanäyttely esittelee 20 alallaan menestynyttä eri taustoista tulevaa suomalaista.

Valokuvanäyttely kertoo esikuviksi nousseista, erilaisista taustoista tulevista suomalaisista. Kaikkia tarinoita yhdistää yksi asia: ne kertovat ihmisistä, jotka ovat toteuttaneet unelmiaan. He ovat muun muassa kirjoittaneet kirjoja, opiskelleet lääkäreiksi, tulleet valituksi kansanedustajiksi, perustaneet yrityksiä tai olleet puhujina suurissa tapahtumissa. Toimintansa kautta he ovat muuttaneet maailmaa esimerkiksi edistämällä yhdenvertaisuutta, lisäämällä ymmärrystä ja auttamalla suoraan muita ihmisiä.

Esimerkillään he kannustavat nuoria tavoittelemaan omia unelmiaan ja luomaan rohkeasti itsensä näköistä tulevaisuutta. Näyttelyn tarinat osoittavat kuinka tärkeää erilaisten ihmisten näkyminen on. Esikuva kannustaa: ”Tuo on mahdollista minullekin.”

Suuria unelmia -näyttelyn avajaiset pidettiin 27. päivä lokakuuta Malmitalolla kello 16.30

Näyttely on avoinna 19.11.2022 saakka Malmitalon aukioloaikojen mukaisesti, minkä jälkeen Stoassa 24.11.-31.12.2022. 

Näyttelyyn on vapaa pääsy!

Rauhan ja hyvinvoinnin järjestö Rahy ry on tuottanut valokuvanäyttelyn ja suunnitellut tilaisuuden. Yhteyshenkilönä RAHYn Faisa Qasim. https://www.rahy.fi/.

Avajaispäivänä järjestettiin myös paneelikeskustelu, jossa pohdittiin nuorten tulevaisuutta ja sitä, kuka sen suunnan päättää. Paneelikeskustelun toteuttamisessa mukana olivat myös

Etelä-Suomen Etnisten suhteiden Neuvottelukunnan- työryhmä. Inkerikeskus on ES ETNO:n jäsen.