Venäjän vallankumousten aikana 1917 itänyt ajatus Inkerinmaan itsehallinnosta ja sen turvin kehittyvästä suomen kielestä ja kansallisesta kulttuurista oli saanut pahoja iskuja vuosien 1918-1920 levottomuuksissa. Bolshevikkien päästyä valtaan puhkesi useita aseellisia selkkauksia heitä vastaan vuosina 1918-1919. Suomeen ja Viroon suuntautuneessa pakolaisvirrassa oli mukana useita inkeriläisjohtomiehiä, jotka lähtivät ajamaan kotiseutunsa vapauttamista aseellisin keinoin. Radikaaleimmat vaativat koko Inkerin tai sen pohjoisosan liittämistä Suomeen.

Aunuksen retken aikoihin vuonna 1919 Suomessa aktivoitunut heimoharrastus ei saanut Suomen hallitukselta virallista tukea Pohjois-Inkerin liittämiseksi Suomeen. Tarton rauhansopimuksen yhteydessä vuonna 1920 jäi Inkerin kysymys vailla ratkaisua. Venäjän hallitus lupautui takaamaan Inkerille autonomian maan muille vähemmistökansallisuuksille säädettyjä oikeuksia noudattamalla.