Vuonna 2005 tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun jatkosodan aikana Suomeen kuljetetut inkeriläiset palautettiin Neuvostoliittoon. Palautusten historia on laajasti ottaen yhä selvittämättä. Sosiaalinen tilaus tällaisen tutkimushankkeen käynnistämiseksi on ollut jo pitkään, mutta aika ei ole ollut siihen vielä kypsä. Palautuksia koskevan kokonaiskuvan selvittely edellyttää ensisijaisesti uuden, pääasiallisesti Venäjältä löytyvän arkistoaineiston saamista tutkittavaksi. Tämä työ kuuluu lähinnä alan ammattilaisille.

Kokonaiskuvan selvittäminen on kuitenkin niin monisärmäinen, että myös yksityishenkilöt ja kansalaisjärjestöt voivat kantaa oman kortensa yhteiseen kekoon. Suomesta asuu varmaan tuhansia henkilöitä, jotka omakohtaisesti muistavat inkeriläisten palautuksia. Aikalaisten muistelmat muodostavat täten tärkeän osan tutkimusaineistoa. Kotiarkistoista saattaa löytyä monenlaista aineistoa: julkisen vallan antamia todistuksia, valokuvia jne. Kaikki tämä on omalla tavalla arvokasta.

Suomessa asuu parhaillaan myös tuhansia inkerinsuomalaisia paluumuuttaja, jotka olivat kokeneet sodanaikaiset väestönsiirrot ja palautukset. Heiltä saatava tieto on tärkeä ja arvokas siitä syystä, että juuri palautuksia seurannut kausi vuoden 1945 jälkeen, on vähiten tunnettu, tutkittu ja dokumentoitu. Tavoitteena on lähteä kokoamaan inkeriläisten palautuksiin liittyvää aineistoa sellaiseen paikkaan, jossa tämä tietous olisi hyvässä hoidossa ja turvassa. Tällainen paikka on Suomen Kansallisarkisto. Kyse on siis suomalaisuuden kannalta tärkeän aineiston tallentamisesta Kansallisarkistoon.

Inkeriläisten palautuksia koskevan tietouden kartoittaminen, varsinkaan muistelmien osalta, ei tapahdu hetkessä.